Bells Around Saint Petersburg: Всё хорошо

Viimeisimmästä postauksesta onkin kauan. Niin kauan, että täytyi oikein luntata mitä oon menny siellä horisemaan. Mutta kaikki kunnossa, всё хорошо. Paljon on siis kerennyt tapahtumaan tuon jälkeen, ja tekemistä on riittänyt välillä liiaksikin. Nyt on kuitenkin aikaa hengähtää hieman, sillä mulla ei ollut tänään muuta kuin venäjän tunti, joten saan olla hetken yksin huoneessa muiden istuessa luennoilla, luksusta!

Mulla on nyt uudet kämppäkaverit (tytöt joiden kanssa käyn samoja kursseja), jotka on todella mukavia, ja joiden kanssa meillä on suunnilleen samat aikataulut, joten oon saanut vihdoin nukkua! Meillä on myös enemmän tilaa, sillä meitä on nyt vain neljä yhdessä kämpässä. Vuokra on tietysti hieman korkeampi, vajaa 200 euroa, mutta olen kyllä valmis maksamaan sen verran tästä asunnosta. Kokkaaminenkin on paljon mukavampaa kun on useampi ihminen saman pöydän ääressä. Ainut miinus tässä asunnossa on se, että koska tämä kerros on oikeastaan rakennuksen hostellia eikä asuntolaa, ei täällä ollut yhtä paljon kaappitilaa, eikä liettä. Löysimme kuitenkin irrallisen keittolevyn parillakympillä ja saimme muutaman tuolin ja pöydän lisää. En etukäteen oikeastaan odottanut löytäväni täältä hyviäkin ystäviä, mutta näitä tyttöjä tulen varmasti näkemään tämän vaihdon jälkeenkin, ja edessä on tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ainakin reissu olutfesteille ja perinteisen Dirndl-mekon osto.

Ammattilaiskeittiö.

Kämppispotretti!

En nyt ala luettelmaan kaikkea mitä ollaan täällä tehty, mutta voisin kertoa yleisesti muutamista täällä huomaavistani asioista. Ensinnäkin, ainakin joka toinen vaihtari täällä on saksalainen. En etukäteen tiennyt, että näiden maiden välinen yhteistyö on niin vahvaa tässä mielessä. Suurin osa kavereistani täällä on saksalaisia, ja sainkin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun voin petrata täällä sekä venäjän että saksan kielen taitojani. Toki saksa on mulle helpompaa kun oon sitä kauemmin lukenut, ja huomaan että sanavarastoni (ainakin passiivinen sellainen) on yllättävänkin laaja. Siksipä kun pitäisi puhua venäjää, mulle tulee usein mieleen vain saksankielinen vastine monille sanoille. Selvästi Saksan kielen asuttama alue aivoissani on alkanut aktivoitua vauhdilla, sillä kuulen saksaa jatkuvasti, ja olen hieman puhunutkin sitä. Yleisesti ottaen saksalaiset opiskelijat tuntuvat puhuvan hyvää englantia, mutta eivät kaikki. He siis tykkäävät luonnollisesti lyöttäytyä yhteen ja puhua keskenään myös saksaa. Mulle se on yleensä ok, mutta tietysti en pysty täysimääräisesti osallistumaan tällöin keskusteluun, jos ihmiset puhuvat hirmu nopeasti tai omia murteitaan. Muutama muu tuntemani ihminen on kuitenkin kertonut, että heitä ajoittain tympäsee tämä tilanne, sillä luonnollisesti jos ei ymmärrä sanaakaan saksaa, tulee väkistenkin ulkopuolinen olo tällaisessa seurassa. Useimmat ovat kuitenkin hyvin huomaavaisia ja puhuvat englantia keskenäänkin keskustellessaan. Eräät venäläiset oppilaat ihmettelivät tätä käytöstä, mutta mielestäni se on ainoastaan kohteliasta, mikäli seurueessa on yksikään kieltä ymmärtämätön.

Toiseksi, sanonta siitä, että Venäjä on maa, jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, pitää todellakin paikkaansa. Olin suunnitellut matkaavani Suomeen viime viikon lauantaina, sillä minulla oli menoa Helsinkiin tiistaina. Maksoin monikertaviisumin pikaisesta käsittelystä ylimääräiset 2500 ruplaa, ja kerroin, että minun pitää olla Helsingissä viimeistään 17.9. No, byrokratian rattaat alkoivat pyörimään, ja Suomen reissuni lähestyessä kyselin lisätietoja lähes päivittäin. Sain aina saman vastauksen - ei vielä tietoa. Ajoittain näytti jo siltä, että reissu jää tekemättä, sillä tämä mainitsemani 17. päivä oli ilmeisesti otettu hyvin kirjaimellisti ja minulle kerrottiin, että saan viisumini tuolloin tiistaina puolen päivän aikaan. Se olisi ollut minulle jo myöhäistä, sillä keretäkseni tapaamiseen, minun täytyi lähteä viimeistään aamulla 6.40 Allegrolla. Kahden kansainvälisen toimiston työntekijän avustuksella viisumini järjestyi lopulta maanantaille, ei ennemmin eikä myöhemmin kuin 11 aikaan illalla, mutta järjestyipä kuitenkin. Ilmeisesti näytin passikuvassani varsin miehekkäältä, sillä viisumitoimiston tätit olivat laittaneet sukupuoleni väärin viisumiin. Mutta mitäpä pienistä, tämä moka oli korjattavissa kuulakärkikynällä, eikä kukaan rajatarkastuksessa huomauttanut asiasta, ainakaan tällä kertaa. Musta vähän tuntuu, että jos olisin sanonut alunperin, että minun täytyy ehdottomasti olla Helsingissä lauantaina, jolloin olin suunnitellut meneväni, olisi viisumi järjestynyt myös lauantaille. "Kaikki järjestyy" päti myös tämän asuntolan kanssa, sillä aluksi meille sanottiin, ettei opiskelijoille ole tarjolla meille luvattuja 2-hengen huoneita, vaan kaikki tulevat asumaan 3-hengen huoneissa. Osittain myös koordinaattorimme ansiosta saimme kuitenkin hostellista asunnon edullisemmin, ja pääsimme kuin pääsimmekin muuttamaan mukavampaan asuntoon.

Kolmanneksi, venäläiset ihmiset ovat todella vieraanvaraisia. Ei tarvitse tietää paljoakaan todennäköisyyslaskennasta ja tilastotieteestä tajutakseen, että viiden miljoonan ihmisen asuttamassa kaupungissa voi törmätä tietysti myös niinsanottuihin pissipäihin, mutta yleisesti ottaen pietarilaiset ovat erittäin avuliasta ja ystävällistä porukkaa. Aina löytyy joku, jolta voi kysyä tietä tai mitä ikinä tarviikin, ja jos tämä henkilö ei tiedä, hän esimerkiksi soittaa jollekin muulle. Tämä sillä varauksella, että osaa venäjää. Venäläisten, jopa nuorten ihmisten, englannintaito on usein suorastaan olematon, mutta moni myös tuntuu välttelevän englannin puhumista, koska ei halua menettää kasvojaan. Hyvin monen venäläisen ensimmäiset sanat keskustelussa ovatkin olleen "I don't speak English" tai "My English is really bad", minkä jälkeen on pystytty kuitenkin keskustelemaan aivan normaalisti. Tavallaan ymmärrän tämän, sillä itseäni vähän ujostuttaa puhua venäjää ja hieman saksaakin. Jos venäjää taitamaton vierailee Pietarissa ja osaa saksaa, kannattaa koittaa kommunikoida saksaksi, yllättävän moni täällä on lukenut sitä koulussa, myös vanhemmat ihmiset.

Venäjällä oppii myös väkistenkin juomaan teetä. Ja tietysti muita perinteisiä venäläisiä juomia.. Venäläiset kurssikaverini esimerkiksi suorastaan pakottivat minut maistamaan viskiä, mutta ei siitä sen enempää. Kun yritin vähentää kahvinjuontiani kotona, tuntui se lähes mahdottomalta, mutta nyt olen alkanut pitämään teestä enemmän ja enemmän. Kahvia olenkin juonut vain kahviloissa, mistä saa kunnollista cappuccinoa, ja näitäkin Pitarissa onneksi riittää. Pietarissa on kahviloiden lisäksi myös lukuisia mielenkiintoisia paikkoja, nähtävyyksiä, ravintoloita, klubeja, teattereita, museoita, ynnä muuta näkemisen arvoista. Tarvitsisimme paljon enemmän kuin 4,5 kuukautta oppiaksemme tuntemaan kaupungin hyvin. Runsaudenpula saattaa välillä tuskastuttaa, mutta se on myös jännittävää, koska aina on mahdollista löytää jotain uutta.

Kaiken kaikkiaan olen hirmu tyytyväinen, että päätin lähteä vaihtoon, ja juuri Pietariin. Nyt tuntuu hassulta, että istuutuessani ensimmäistä kertaa Allegron kyytiin, halusin vain ottaa seuraavan junan takaisin kotia. Silloin myös edessä oleva vaihtoaika tuntui todella pitkältä, ja mietin, mitä muka tekisin täällä seuraavat neljä kuukautta. Nyt taas tuntuu, että jouluhan on jo ihan nurkan takana, minkä jälkeen vaihto on jo käytännössä ohi. Mutta vielä ei kannata heittäytyä haikeaksi, vaan keskittyä nauttimaan ajasta Pietarissa. Voin suositella vaihtoonlähtöä lämpimästi kaikille, myös niille, joita syystä tai toisesta pelottaa tai hirvittää ajatus muualla asumisesta, ja voisinpa jopa sanoa että etenkin näiden ihmisten kannattaa yrittää voittaa pelkonsa jos vähänkään on kiinnostunut lähtemään ulkomaille. Täällä ne pelot nimittäin voivat kadota vaikka kokonaan, niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa. Parempi katsoa kuin katua, kuten lempilausahduksessanikin sanotaan:

Suunnitelmissa oli käydä Moskovassa tänä viikonloppuna isommalla porukalla, mutta vaikuttaa siltä, että meidän ryhmän oppilaiden täytyy joko perua junaliput tai koittaa saada vaihdettua niiden ajankohtaa, sillä emme ottaneet niitä varatessamme huomioon tervetulojuhlaa, jonka tarkkaa ajankohtaa ei kylläkään kerrottu meille kuin vasta nyt. Läsnäolomme on ilmeisen tärkeä, sillä saimme ohjelmamme vastuuhenkilöltä kaksi vaihtoehtoa: joko perumme matkamme, tai juhla perutaan. Nyt täytyy siis lähteä selvittämään, onko noiden paperilappusten palauttaminen edes mahdollista, mutta eiköhän... Это Россия!