sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sataa sataa ropisee

Yksi tärkeä vinkki Pietariin syksyllä tulijoille. Kannattaa ostaa hyvä sateenvarjo, sillä heppoisesta sontikasta ei ole hirveästi hyötyä jos se kääntyilee koko ajan ylösalaisin tuulen voimasta. Ja aina kun sataa, niin myös tulee. Olen tästä yhteydestä melko varma, sillä olen tehnyt aiheesta empiiristä tutkimusta ja otoskokokin alkaa olla jo melko suuri. Voisikin sanoa, että sateen määrän ja tuulen voimakkuuden välillä Pietarissa vallitsee positiivinen korrelaatio. Noh, ymmärrätte varmaan pointin!

Tällä viikolla käytiin muun muassa keilaamassa kansainvälisen maisteriohjelman porukan kanssa. Mukana oli muun muassa venäläisiä, saksalaisia, turkkilaisia, indonesialaisia, syyrialaisia, ja olihan meitä pari suomalaistakin. Keilaaminen on ilmeisen suosittua ajanvietettä keskiluokkaisten venäläisten keskuudessa. Suuri keilahalli oli lähtiessämme täynnä ihmisiä, ja porukat olivat suurempia kuin mitä Suomessa olen tottunut näkemään. Oli myös hauskaa, että keilahalli oli samalla myös ravintola, sillä ihmiset söivät pöydissä ihan oikeita ruoka-annoksia, ja keltapaitaisia tarjoilijoita vilisi ympärillämme jatkuvasti. Itse tyydyimme tilaamaan vain juomia ja grenkejä, eli uppopaistettuja, valkosipulilla ja suolalla maustettuja ruisleivän palasia. Nämä ihanan rasvaiset leipätikut ovat suosittua naposteltavaa Venäjällä, ja niitä saa tilattua useimmissa baareissa.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka helppoa täällä on tutustua myös venäläisiin oppilaisiin, sillä usein Suomessa tuntuu, ettei vaihtareihin pääse kunnolla tutustumaan vaikka yrittäisikin. Ehkä se johtuu siitä, että meillä ei ole täällä mitään järjestöä vaihtareille, joka järjestäisi bileitä sun muuta, joten meidän täytyy suunnitella kaikenlaiset tapahtumat keskenämme. Tietysti tärkeä tekijä on myös venäläinen vieraanvaraisuus, sillä monet venäläiset oppilaat, jotka vähänkään englantia osaavat, ovat innokkaita tutustumaan ulkomaalaisiin oppilaisiin ja esittelemään meille kaupunkiaan ja maataan. Ja tietysti tällaiset oppilaat hakeutuvat nimenomaan meidän ohjelmaan, sillä tällöin heillä on kursseja myös englannin kielellä.

Meillä oli eilen yks harvoista aidosti mielenkiintosista luennoista! Opiskelen International Management and Business Development -ohjelmassa, mutta tää kurssi oli siis Venäjän historiaa, ja nimenomaan 1900-luvulta tällä kertaa. Kuuntelin siis lähes koko nelituntisen korvat höröllään, tietysti osittain myös siksi, että mua kiinnosti suunnattomasti kuulla miten Venäjällä puhutaan talvisodasta. No, ilmeisesti siitä ei ole aikaisemmin kauheasti puhuttu, meidän opettaja sanoi, että hänen aikanaan koulukirjoissa mainittiin asia vain yhdellä lauseella. Mutta nykyään oppilalle kuulemma kerrotaan kyseisestä sodasta enemmän. Olin erittäin yllättynyt siitä, miten paljon opettajamme puhui tästä sodasta, ja puhui jopa siitä, kuinka epäreilu sota oli suomalaisille, ja hyödytön Neuvostoliitolle. Katsottiin myös eräs video Finlandia-hymnin soidessa taustalla, ja ai että meinas kyynelkanavat aueta! Tunnen nimittäin sen sävellyksen alusta loppuun, koska soitettiin sitä orkesterissa aikanaan monen monta kertaa. Hymniosuus on ehkä yksi maailman kauneimmista melodioista. Finlandia jotenkin herättää minussa aina valtavan ylpeyden kotimaastani, kuten varmaan monilla muillakin suomalaisilla. Suomalainen suklaa ja maitotuotteet on myös muutes maailman parhaita. Eikä tää oo vaan mun mielipide, sillä oon maistattanut niitä myös muille täällä, ja kaikki tuntuvat olevan niistä ihastuksissaan. Lisäksi jos käyn Suomessa, mun täytyy roudata läjäpäin Fazeria mun entiselle huonekaverille, amerikkalaiselle tytölle.

Tänään päästiinkin nauttimaan tunnelmista Ska:n kotikatsomossa, vastassa Dinamo Riga. Ensimmäiset kaksi erää oli aika tasapaksua ja hieman innottoman oloista pelaamista, mutta kolmannessa erässä Ska joutui alkaa taistelemaan, kun Riga tuli rinnalle ja ohi. Lisäjännitystä toi Ska:n tasoitus koko ottelun viimeisellä minuutilla, ja koska voitto ei ratkennut jatkoajallakaan, päästiin katsomaan vieläpä rankkarit kaupanpäällisiksi. Viihdettä saatiin siis koko rahan edestä, kun lähes täysi katsomokin heräsi lopussa kannustamaan todenteolla.

Sehän on Ilya itse!

Ennen peliä hyvissä ajoin odottamassa. (Totta kai, kun saksalaisten kanssa ollaan liikenteessä.)

Okei, ei tässä varmaan muuta ihmeempiä, kohta vapautuu pyykkikone, jes! Koitan kirjoitella taas noin viikon päästä lisää!

torstai 17. lokakuuta 2013

Seitsemän viikkoa vierähtänyt

Nyt päätin alkaa oppimaan venäjää aktiivisesti! Onhan se jo aikakin, ja motivaationpoikanen löytyi kuin löytyikin jostain kuuden viikon jälkeen. Ilmoittauduin jo Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen venäjänkursseille, ja huonekaverini kanssa suunniteltiin, että tammikuussa voisimme ehkä käydä jonkinlaisen venäjän intensiivikurssin Pietarissa tai vaikkapa Moskovassa, sillä kyseinen kaverini siirtyy vaihtoajan jälkeen Moskovaan suorittamaan harjoittelua. Näyttää kuitenkin siltä, että koulu Jyväskylässä alkaa kivana synttärilahjana jo tammikuun toisella viikolla. Olen muutenkin ryhdistäytynyt, sillä kävin myös ensimmäistä kertaa salilla, minkä jälkeen tuli niin kauhea energiavaje, että joutui ruuan päälle syömään vielä levyllisen Dumble-suklaata. Suomessa en edes ostaisi kyseistä suklaata, mutta pitihän pienoiseen Suomi-ikävään syödä suomalaista herkkua, ja tuo oli ainut mitä tähän hätään löysin.

Lauantaina olimme kaupungilla ensin erään venäläisen tytön kanssa, joka haluaa oppia saksaa, joten tapasimme kahvilassa, jossa asiakkaat eivät maksa nauttimiensa tuotteiden perusteella vaan kahvilassa viettämässä ajan perusteella. En katsonut tarkasti kuinka kauan siellä vietimme, mutta maksoimme noin kahden tunnin visiitistämme 170 ruplaa per nenä, eli ei hirveän paljon cappuccinosta, teestä ja kekseistä. Kahvila sijaitsee ydinkeskustassa, vastapäätä Gostiny dvorin metroasemaa Nevskillä, mutta on kolmannessa kerroksessa sen verran piilossa, että sinne ei kukaan varmasti vahingossa eksy. Paikan tarkoituksena onkin kuulemma olla kotoisa paikka, johon tullaan viettämään aikaa ja juttelemaan henkilökunnan kanssa, eivätkä he mainosta kahvilaa juuri missään, joten asiakaskunta muodostuu lähinnä puskaradion välityksellä. Saksatuokoon jälkeen tapasimme toisen venäläisen tytön, jonka kanssa puhuimme vuorostaan venäjää, kuljailimme (eli kävelimme ympäriinsä) Ледный Сад -puistossa, minkä jälkeen tutustuimme ensimmäistä kertaa Eremitagen kokoelmiin. Oli hienoa huomata, että pystyy jo käymään keskusteluja arkipäiväisistä asioista venäjäksi, ja tämän ansiosta olenkin  ehkä saanut puhtia venäjän opintoihin. Eremitagessa kiertelimme parin tunnin ajan, ja täytyy sanoa, että olin vaikuttunut eniten huoneista. Ne ovat kaikki niin upeita, övereitä ja koristeellisia. Vaikea kuvitella, että tällaisissa huoneissa aatelisto on oikeasti asunut, huhhuh.. Vaikkei taide kiinnostaisi, kannattaa tätä valtavaa museota käydä silti ihailemassa myös sisältä päin. Venäläisellä opiskelijakortilla sisäänpääsy on sitäpaitsi ilmainen, joten ei tarvitse kiertää kerralla kaikkia näyttelyitä, ei sillä että se edes mahdollista olisi yhdessä päivässä..


Kahvila, jossa maksat vain viettämästäsi ajasta.

Sunnuntaina kävimme kahden suomalaisen tytön kanssa Udelnayan ulkoilmakirppiksellä, ja siellä myytiinkin jos jonkinmoista tavaraa. Udelnaya sijaitsee kaupungin pohjoispuolella, eikä matka olisi itse asiassa ollut pitkä bussilla, mutta koska aikatauluja ei tietysti ollut saatavilla, päätimme, että on varminta matkustaa metrolla keskustan kautta, vaikkakin jouduimme vaihtamaan metrolinjaa kahdesti. Kirppiskiertelyn jälkeen menimme vielä kaupungilla syömässä ja kiertelemässä Dom Knigissä, mistä löysin itselleni "tavoitekirjan", eli kirjan, joka minun täytyy pystyä lukemaan viimeistään tämän vaihtojen jälkeen. Kyseessä on joku nyyhkyrakkaustarina, joten kirjan teksi vaikutti melko suoraviivaiselta ja helposti ymmärrettävältä, joten uskon vahvasti että kykenen suoriutumaan tästä tehtävästä! Tietysti ajattelin aloittaa näistä muumikirjoista..



Tässä tavoitetta tulevalle talvelle! 

Maanantaina tämä sama lauantaina tapaamamme tyttö kierrätti meitä kävellen ympäri kaupunkia, ja vei meitä myös paikkoihin, mihin turistit eivät yleensä eksy. Vietimmekin erittäin mukavan iltapäivän, jonka lopuksi hän vei meidät teelle vanhempiensa omistamaan asuntoon. Oli muuten pikkasen verran pramea kämppä. Kaiverrukset seinissä ja katoissa, kattokruunut ja lattia toivat mieleen Eremitagen, kuitenkin ilman kultauksia. Koko asunnon kiertävältä parvekkeelta oli näköala kaupungin yli. He aikovat vuokrata asunnot piakkoin jollekin, enkä sitten edes viitsinyt kysyä, että paljonko asunnossa on vuokra.

Viime päivinä olen miettinyt muun muassa Suomi-brändiä. Huonekaverini kysyi nimittäin tässä taannoin, että mistä Suomi on tunnettu. Hän sanoi, että osaa yhdistää asioita Norjaan ja Ruotsiin, muttei mitään oikein erityisesti Suomeen, ei edes joulupukkia, voi hetrsyykeli! Tuntui vaikealta alkaa kertomaan, sillä tällaisia asioita on niin paljon, mutta en tiedä, osaavatko ihmiset yhdistää niitä Suomeen. Olen nimittäin huomannut, että kun olen puhunut muun muassa tunnetuista suomalaisista bändeistä ja yrityksistä, saunasta tai joulupukista, useat ihmiset ovat todella yllättyneitä, kun kuulevat suomalaisesta alkuperästä. "Mitä, luulin että se on amerikkalainen/ruotsalainen bändi!" "Eikö se olekaan ruotsalainen/norjalainen/venäläinen juttu?" Turhauttavaa! Olen aina todella ylpeä kotimaastani, mutta kukaan ei tunnu tietävän sen hienouksista. Edes saksalaiset eivät tunnu tietävän Suomesta muuta kuin sen, että suomalaiset juovat paljon viinaa ja tekevät itsemurhia. Oikeasti, tämä on suunnilleen ainut asia, minkä useat, fiksut ja koulutetut ihmiset tietävät Suomesta. Sen lisäksi tietysti, että meillä on talvella kylmää.. Ja pimeää. Jotkut luulevat myös, että meillä on kesälläkin liian kylmää meressä/järvessä uimiseen. Olen kuullut joidenki väittävän, että on aivan turha yrittää luoda mitään Suomi-brändiä, ei ketään kiinnosta, olemme vain pikkuinen maa pohjoisessa. Näille sanoisin, että tulkaa tänne selittämään ihmisille että ei, ei Suomessa ole tuommoista, ja kyllä, tämäkin asia on Suomesta, uudelleen ja uudelleen.. Enkä usko että Suomen asemaa muun muassa maailmanpolitiikassa tai -kaupassa ainakaan edistää tuo yllä kuvailemani synkkä näkemys maastamme. Jospa opeteltaisiin olemaan enemmän ylpeitä itsestämme! ;)

Okei, tämän purkautumisen jälkeen on varmaan parasta lopettaa tämä päivitys kivoihin kuviin! :D


Kun oikein ketuttaa, pitää syödä leivos lounaaksi!

Eremitagen sisäänkäynniltä.

Ja Eremitagen sisältä.

Smolny Cathedral

Juuri kun olin lopettelemassa kirjoittamista, ajatukseni keskeytyi, kun käytävällä alkoi kaikua jokin kuulutus, jossa miesääni toisti samaa fraasia parin minuutin ajan. Ymmärsimme siitä sanat "huomio" ja "evakuointi", joten lähdimme kysymään kerroksemme babushkalta hieman lisäselvitystä asiaan. Hän sitten kertoi, että hälytys, tai mikä ikinä olikaan, ei koske meitä, вcë в порядке, kaikki kunnossa. Toivon mukaan tositilanteen tullessa asiasta pidetään hieman enemmän meteliä, sillä kuuntelin musiikkia korvakuulokkeilla kuulutuksen alkaessa, enkä siis heti edes kuullut mitä tapahtuu.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Lokakuiset terveiset

Lokakuu, voiko masentavampaa ajankohdan nimeä olla? Ja "lokakuiset", voiko niin edes sanoa. Kyllä tämä suomi on hauska kieli, kun toistaa jotain sanaa tarpeeksi monesti, alkaa epäilemään, voiko tuommoista olla olemassa...

Mutta huh, kuinka Allegro onkaan nopea, etenkin kun lähtöasemana oli Pasila. En oo kerenny tehä vielä mitään, ja ollaan jo Lahdessa. Kävin siis Suomessa, taas. Sain kivasti monta kärpästä yhdellä iskulla, ja onnistuin mahduttamaan viiden päivän ja noin 2000 kilometrin visittiini Kauppakadun appron, yhden tapaamisen ja talvivaatteiden hakemisen lisäksi, ihanaksi yllätyksekseni, useamman ystävän ja perheenjäsenen tapaamisen, pääsinpä nauttimaan myös puusaunasta ja paljusta kirkkaista kirkkaimman tähtitaivaan alla. Viimeisen vastapainoksi kerkesin myös hieman fiilistellä syksyistä Helsinkiä ja miettiä, mitä oikein näyttäisin kavereilleni, jotka haluavat käydä Helsingissä syksyn aikana. Ei siis hassumpi reissu! Paluu vaihtarin arkeen tarkoittaa kuitenkin sitä, että tänään mua odottaa myös muutama kotitehtävä, joita olen iloisesti onnistunut välttelemään viimeisten päivien aikana. On se rankkaa. ;)

Mutta mitäs Pietariin sitten viime päivityksen. Yksi viimeaikojen hauskimmista jutuista oli ainakin koordinaattorimme meille järjestämä vierailu Venäjän suurimman panimon, Baltikan, tehtaalle. Venäläiseen tapaan, vastaanottovirkailija ei ollut kuullutkaan vierailevasta opiskelijaryhmästä. Hetken näytti jo pahalta, mutta noin 45 minuutin odottelun jälkeen meitä opastamaan saapui kuin saapuikin mies, joka puhui erittäin hyvää englantia, pointsit myös siitä! Kuuntelimme kiltisti nyökytellen esitelmää yrityksen toiminnasta, tuotannosta ja historiasta, mikä olikin mielenkiintoista. Useimpien mielessä kirkkaimpana varmasti siinti kuitenkin ajatus tehdaskierroksen jälkeisestä maistelutuokiosta. Meidät vietiin huoneeseen, jossa oli kaksi pöytää täynnä erilaisia oluita ja hieman suolaista naposteltavaa. Ilmeni, että aikaa maisteluun meillä oli puolisen tuntia, joten tunnollisina oppilaina otimme tehtävän vastaan, ja suoriuduimmekin urakasta kiitettävästi. Paluumatkalla tunnelma pikkubussissamme oli huomattavasti hilpeämpi kuin menomatkalla.

Baltika-vierailun jälkeen vietin mukavan vapaapäivän venäjän tehtävien ja pyykinpesun merkeissä, ja iltasella pystyin lauleskelemaan ja soittamaan kitaraa kaikessa rauhassa, sillä kaikilla meidän huushollissa on tiistaisin luento viidestä yhdeksään, paitsi minulla! Tykkään kämppiksieni seurasta paljon, mutta tällainen määrä omaa aikaa meidän elinoloissamme on melkoista luksusta! Keskiviikkona olin siis täynnä opiskeluenergiaa, alkoihan meillä uusi mielenkiintoisen kuuloinen kurssikin. Noh, melko mielenkiintoinen tuo luento olikin. Aluksi odotin kärsivällisesti, että pääsisimme niin sanotusti asiaan. Jonkin ajan kuluttua olin hämmentynyt. Sitten kun tajusin, että asiaan ei tulla pääsemään missään vaiheessa, mua alkoi todella suututtamaan. Mihin kaikkeen hyödyllisempää ja kivempaan voisin tämänkin ajan käyttää, mutta sen sijaan istun maisteritasoisen kurssin luennolla, jonka meno muistuttaa enemmänkin lastentarhaa. Professorikin heitti lopulta kaiken leikiksi, ja nauroi omien juttujensa lisäksi kaikelle, mitä oppilaat sanoivat. Ja tapana oli selvästi sanoa kaikki ajatukset sanottiin ääneen, oli niissä ideaa tai ei. Lopussa olinkin lähinnä huvittunut, enkä voinut muuta kuin nauraa. Saimme nauraa ihan rauhassa, sillä luokassa oli semmoinen meteli, ettei kukaan kiinnittänyt meihin huomiota. Harkitsen vakavasti kurssin poisjättämistä, mikäli en sitten välttämättä tarvi juuri noita opintopisteitä. Muutoin opetus on onneksi ollut hyvää, vaikka opintoala ei olekaan se minulle kaikkein kiinnostavin.

Rajatarkastus lähestyy, joten siirryn tästä kohta taas Venäjän puolelle ja odottamaan, mitä tämä viikko tuo tullessaan!