Moskova (sittenkin!)

Kuten otsikosta voikin päätellä, Venäjällä kaikki todella järjestyy, lopulta. Viimeksi kerroin, että Moskovan reissumme peruuntuu meidän ryhmän osalta, mutta kertoessamme tästä ohjelmamme vastuuhenkilölle, hän tarjoutui siirtämään tutustumislounaan torstaille. Olimme hieman ihmeissämme, sillä saamastamme sähköpostista saimme sen käsityksen, että joko me perumme reissumme, tai juhla perutaan. Noh, olimme tietysti tyytyväisiä järjestelyyn, ja illallistimme torstai-iltana ennen Moskovaan lähtöä tiedekuntamme venäläisten ja muista maista tulleiden maisteriopiskelijoiden kanssa. Oli todella hyvä ettemme missanneet juhlaa, sillä siellä tutustuimme moniin uusiin ihmisiin, joita tulemme näkemään varmasti tämän lukukauden aikana.

Minä ja 12 saksalaista (kuka ei kuulu joukkoon?) lähdimme siis kohti Moskovaa torstaiyönä klo 01.40, ja saavuimme perille 10 jälkeen aamulla. Sain nukuttua kunnolla vain pari tuntia, mutta täytyy sanoa, että aiemmin kuulemani perusteella odotin paljon pahempaa 3. luokan Platzkart-paikoiltamme. Jopa venäläiset opiskelijat joiden kanssa puhuin kyseisestä matkustustavasta, tuntuivat pitävän sitä ihan kamalana. Menomatkan juna oli paljon parempi kuin tulomatkan, josta emme saaneet vierekkäisiä paikkoja, emmekä edes kaikki paikkoja samasta vaunusta, sillä olimme varaamisen kanssa liian myöhään liikenteessä. Kellään ei myöskään ollut paikkaa alapedistä, joten jouduimme istumapaikkojen puuttuessa mennä kiltisti nukkumaan matkan alussa. Yöjuna oli kokemuksena erittäin mielenkiintoinen. Sängyt olivat kapeita ja lähellä toisiaan, ja vaunussa oli ajoittain noin 30 astetta lämmintä. Menomatkan modernimmassa junassa oli näyttö, josta pystyi lukemaan sisälämpötilan (Aamun mennessä 29 astetta), mutta tulomatkan junassa ei onneksi ollut, pelkkä lukeman näkeminen olisi varmaan alkanut ahdistamaan. Ja se tupakka... Jos sitä kerran täytyy polttaa joka paikassa, eikö junissa voisi olla erillisiä tupakointikoppeja? Paluumatkalla jopa vaunumme ei niin ystävällinen lipuntarkastaja/vahti eli provodnitsa, veteli savukkeita ketjussa, sen verran vahvasti tunki savu nukkumaosastolle aina vähän väliä. Onneksi olin kaukaa viisas ja otin mukaan antihistamiinit ja nenäsumutteet, eikä nokka ollut pölyn ja savun keskellä niin tukossa kuin olisi voinut olla. Kaikesta tästä huolimatta olen ehdottoman tyytyväinen, että päätimme matkustaa tällä tavalla. Neljässä tunnissa Pietari-Moskova välin taittava Sapsan-juna olisi ollut tähän verrattuna erittäin kallis, ja tylsä vaihtoehto. Noh, ehkä valitsen kuitenkin sen seuraavalla kerralla..

Ensikosketus venäläiseen yöjunaan.

Yläpuolella oikealla menomatkan "moderni" versio Platzkartesta, ja vasemmalla tulomatkan ei-niin-moderni juna ja ei-niin-tilava punkka. Sääliksi kävi seurueemme poikia, sillä jopa tällaisella pienikokoisella tytöllä oli vaikeuksia mahtua nukkumatilaan.

Kreml

Moskovan valtionyliopisto

Siilejä!

Lauantaiaamun piknik-aamiainen Gum-ostoskeskuksessa

Rakastavaisten lukkoja kanaalin ylittävällä sillalla...

...ja yksi hieman vaatimattomampi lukko.

Kristus Vapahtajan katedraali

Sama kirkko hieman eri vinkkelistä

Vaikutelma, jonka sain Moskovasta lyhyen vierailumme aikana, oli ehkä hieman kaoottinen. Tietysti perinteiseen venäläiseen tapaan vertailimme Moskovaa paljon Pietariin, ja täytyy sanoa, että Pietari on kaupunkina kauniimpi ja kotoisampi. Moskova on toki vaikuttava, ja siellä on lukuisia kauniita rakennuksia ja kirkkoja, mutta samalla se on myös jollain tavalla hieman luotaantyöntävä ja etäinen. Siinä missä Pietari on rakennetty symmetrisesti ja suunnitelmallisesti, Moskovassa saattaa olla historiallisen rakennuksen vieressä pari pilvenpiirtäjää, niiden jälkeen kirkko ja niin edelleen. Itselleni tuli tästä syystä mielikuva siitä, että Moskovassa joku päättää haluavansa rakennuttaa jonkin rakennuksen paikkaan, johon se ei yhtään sovi, mutta kunhan rahaa löytyy, ei sijainnilla ole niin väliä. Olisikohan sittenkin pitänyt hakea sinne TTY:hyn opiskelemaan arkkitehdiksi, sen verran paljon tunnun kiinnittävän täällä huomiota rakennuksiin... En tiedä juuri mitään arkkitehtuurista, mutta nautin suunnattomasti kauniiden rakennusten katselemisesta ja niiden tarinoiden kuuntelemisesta. Yksi kiehtovimmista piirteistä Moskovan kaupunkikuvassa on mielestäni Stalinistisen arkkitehtuurin peruja olevat "seitsemän sisarusta", joihin myös Moskovan valtionyliopiston rakennus kuuluu. Rakennukset ovat hyvin vaikuttavan näkösiä, ja jotenkin karun kauniita. Sisältä ainakin yliopiston rakennus on kuitenkin kuulemma paikoittain erittäin huonokuntoinen, esimerkiksi opiskelijoiden asuntolat ovat paljon karumpia kuin oman yliopistomme IMOP-rakennuksen asuntola. Erityisesti ihastuin myös Pyhän Vasilin ja Kristus Vapahtajan katedraaleihin. 

Rakennusten ja kaupungin ihailemisen lisäksi pidimme tietysti hauskaa, söimme hyvin ja saimme varmasti ikimuistoiset hostelli- ja klubikokemukset. Pääsimme porukalla 12 hengen huoneistoon, ja yhden pojista joutui majoittua sekalaisen seurakunnan kanssa eri huoneessa, sillä paikkoja oli meille yksi liian vähän. Hostellimme, A la Russe nimeltään, oli edullinen ja sijaitsi erittäin hyvällä paikalla, lyhyehkön kävelymatkan päässä Kremlistä. Huoneemme ei varsinaisesti ollut luksusta, mutta henkilökunta oli mukavaa, eivätkä huterat kerrossängytkään romahtaneet meidän visiittimme aikana. Kellarissa "salaisia" suihkutiloja etsiessämme törmäsimme myös kahteen pieneen kissanpentuun! Erittäin monipuolinen majatalo, siis. Perjantai-iltana suuntasimme myös Propaganda-nimiseen yökerhoon, joka ei varsinaisesti ollut sitä mihin olen itse tottunut, mutta kokemuksena myöskin mielenkiintoinen, underground-tyylinen paikka. Suurin miinus omalla kohdallani oli musiikki, sillä tekno on niitä harvoja musiikkityylejä, joista en perusta ollenkaan. Seura on kuitenkin se mikä ratkaisee, ja tunnelmakin oli klubilla rento. Lisäksi ruokapaikkojen valinnat osuivat reissulla nappiin, tai sitten olin vain niin nälkäinen, että kaikki maistui erittäin herkulliselta. 

Nyt olemme takaisin Pietarissa, asuntolassa, kotona. Etenkin Moskovan reissun jälkeen Pietariin palaaminen tuntui kotoisalta. Matkaajat ovat väsyneitä mutta onnellisia, ja kaikki pääsivät ehjinä takaisin. Onnistunut reissu siis! 

Всё хорошо

Viimeisimmästä postauksesta onkin kauan. Niin kauan, että täytyi oikein luntata mitä oon menny siellä horisemaan. Mutta kaikki kunnossa, всё хорошо. Paljon on siis kerennyt tapahtumaan tuon jälkeen, ja tekemistä on riittänyt välillä liiaksikin. Nyt on kuitenkin aikaa hengähtää hieman, sillä mulla ei ollut tänään muuta kuin venäjän tunti, joten saan olla hetken yksin huoneessa muiden istuessa luennoilla, luksusta!

Mulla on nyt uudet kämppäkaverit (tytöt joiden kanssa käyn samoja kursseja), jotka on todella mukavia, ja joiden kanssa meillä on suunnilleen samat aikataulut, joten oon saanut vihdoin nukkua! Meillä on myös enemmän tilaa, sillä meitä on nyt vain neljä yhdessä kämpässä. Vuokra on tietysti hieman korkeampi, vajaa 200 euroa, mutta olen kyllä valmis maksamaan sen verran tästä asunnosta. Kokkaaminenkin on paljon mukavampaa kun on useampi ihminen saman pöydän ääressä. Ainut miinus tässä asunnossa on se, että koska tämä kerros on oikeastaan rakennuksen hostellia eikä asuntolaa, ei täällä ollut yhtä paljon kaappitilaa, eikä liettä. Löysimme kuitenkin irrallisen keittolevyn parillakympillä ja saimme muutaman tuolin ja pöydän lisää. En etukäteen oikeastaan odottanut löytäväni täältä hyviäkin ystäviä, mutta näitä tyttöjä tulen varmasti näkemään tämän vaihdon jälkeenkin, ja edessä on tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ainakin reissu olutfesteille ja perinteisen Dirndl-mekon osto.

Ammattilaiskeittiö.

Kämppispotretti!

En nyt ala luettelmaan kaikkea mitä ollaan täällä tehty, mutta voisin kertoa yleisesti muutamista täällä huomaavistani asioista. Ensinnäkin, ainakin joka toinen vaihtari täällä on saksalainen. En etukäteen tiennyt, että näiden maiden välinen yhteistyö on niin vahvaa tässä mielessä. Suurin osa kavereistani täällä on saksalaisia, ja sainkin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun voin petrata täällä sekä venäjän että saksan kielen taitojani. Toki saksa on mulle helpompaa kun oon sitä kauemmin lukenut, ja huomaan että sanavarastoni (ainakin passiivinen sellainen) on yllättävänkin laaja. Siksipä kun pitäisi puhua venäjää, mulle tulee usein mieleen vain saksankielinen vastine monille sanoille. Selvästi Saksan kielen asuttama alue aivoissani on alkanut aktivoitua vauhdilla, sillä kuulen saksaa jatkuvasti, ja olen hieman puhunutkin sitä. Yleisesti ottaen saksalaiset opiskelijat tuntuvat puhuvan hyvää englantia, mutta eivät kaikki. He siis tykkäävät luonnollisesti lyöttäytyä yhteen ja puhua keskenään myös saksaa. Mulle se on yleensä ok, mutta tietysti en pysty täysimääräisesti osallistumaan tällöin keskusteluun, jos ihmiset puhuvat hirmu nopeasti tai omia murteitaan. Muutama muu tuntemani ihminen on kuitenkin kertonut, että heitä ajoittain tympäsee tämä tilanne, sillä luonnollisesti jos ei ymmärrä sanaakaan saksaa, tulee väkistenkin ulkopuolinen olo tällaisessa seurassa. Useimmat ovat kuitenkin hyvin huomaavaisia ja puhuvat englantia keskenäänkin keskustellessaan. Eräät venäläiset oppilaat ihmettelivät tätä käytöstä, mutta mielestäni se on ainoastaan kohteliasta, mikäli seurueessa on yksikään kieltä ymmärtämätön.

Toiseksi, sanonta siitä, että Venäjä on maa, jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, pitää todellakin paikkaansa. Olin suunnitellut matkaavani Suomeen viime viikon lauantaina, sillä minulla oli menoa Helsinkiin tiistaina. Maksoin monikertaviisumin pikaisesta käsittelystä ylimääräiset 2500 ruplaa, ja kerroin, että minun pitää olla Helsingissä viimeistään 17.9. No, byrokratian rattaat alkoivat pyörimään, ja Suomen reissuni lähestyessä kyselin lisätietoja lähes päivittäin. Sain aina saman vastauksen - ei vielä tietoa. Ajoittain näytti jo siltä, että reissu jää tekemättä, sillä tämä mainitsemani 17. päivä oli ilmeisesti otettu hyvin kirjaimellisti ja minulle kerrottiin, että saan viisumini tuolloin tiistaina puolen päivän aikaan. Se olisi ollut minulle jo myöhäistä, sillä keretäkseni tapaamiseen, minun täytyi lähteä viimeistään aamulla 6.40 Allegrolla. Kahden kansainvälisen toimiston työntekijän avustuksella viisumini järjestyi lopulta maanantaille, ei ennemmin eikä myöhemmin kuin 11 aikaan illalla, mutta järjestyipä kuitenkin. Ilmeisesti näytin passikuvassani varsin miehekkäältä, sillä viisumitoimiston tätit olivat laittaneet sukupuoleni väärin viisumiin. Mutta mitäpä pienistä, tämä moka oli korjattavissa kuulakärkikynällä, eikä kukaan rajatarkastuksessa huomauttanut asiasta, ainakaan tällä kertaa. Musta vähän tuntuu, että jos olisin sanonut alunperin, että minun täytyy ehdottomasti olla Helsingissä lauantaina, jolloin olin suunnitellut meneväni, olisi viisumi järjestynyt myös lauantaille. "Kaikki järjestyy" päti myös tämän asuntolan kanssa, sillä aluksi meille sanottiin, ettei opiskelijoille ole tarjolla meille luvattuja 2-hengen huoneita, vaan kaikki tulevat asumaan 3-hengen huoneissa. Osittain myös koordinaattorimme ansiosta saimme kuitenkin hostellista asunnon edullisemmin, ja pääsimme kuin pääsimmekin muuttamaan mukavampaan asuntoon.

Kolmanneksi, venäläiset ihmiset ovat todella vieraanvaraisia. Ei tarvitse tietää paljoakaan todennäköisyyslaskennasta ja tilastotieteestä tajutakseen, että viiden miljoonan ihmisen asuttamassa kaupungissa voi törmätä tietysti myös niinsanottuihin pissipäihin, mutta yleisesti ottaen pietarilaiset ovat erittäin avuliasta ja ystävällistä porukkaa. Aina löytyy joku, jolta voi kysyä tietä tai mitä ikinä tarviikin, ja jos tämä henkilö ei tiedä, hän esimerkiksi soittaa jollekin muulle. Tämä sillä varauksella, että osaa venäjää. Venäläisten, jopa nuorten ihmisten, englannintaito on usein suorastaan olematon, mutta moni myös tuntuu välttelevän englannin puhumista, koska ei halua menettää kasvojaan. Hyvin monen venäläisen ensimmäiset sanat keskustelussa ovatkin olleen "I don't speak English" tai "My English is really bad", minkä jälkeen on pystytty kuitenkin keskustelemaan aivan normaalisti. Tavallaan ymmärrän tämän, sillä itseäni vähän ujostuttaa puhua venäjää ja hieman saksaakin. Jos venäjää taitamaton vierailee Pietarissa ja osaa saksaa, kannattaa koittaa kommunikoida saksaksi, yllättävän moni täällä on lukenut sitä koulussa, myös vanhemmat ihmiset. 

Venäjällä oppii myös väkistenkin juomaan teetä. Ja tietysti muita perinteisiä venäläisiä juomia.. Venäläiset kurssikaverini esimerkiksi suorastaan pakottivat minut maistamaan viskiä, mutta ei siitä sen enempää. Kun yritin vähentää kahvinjuontiani kotona, tuntui se lähes mahdottomalta, mutta nyt olen alkanut pitämään teestä enemmän ja enemmän. Kahvia olenkin juonut vain kahviloissa, mistä saa kunnollista cappuccinoa, ja näitäkin Pitarissa onneksi riittää. Pietarissa on kahviloiden lisäksi myös lukuisia mielenkiintoisia paikkoja, nähtävyyksiä, ravintoloita, klubeja, teattereita, museoita, ynnä muuta näkemisen arvoista. Tarvitsisimme paljon enemmän kuin 4,5 kuukautta oppiaksemme tuntemaan kaupungin hyvin. Runsaudenpula saattaa välillä tuskastuttaa, mutta se on myös jännittävää, koska aina on mahdollista löytää jotain uutta.

Kaiken kaikkiaan olen hirmu tyytyväinen, että päätin lähteä vaihtoon, ja juuri Pietariin. Nyt tuntuu hassulta, että istuutuessani ensimmäistä kertaa Allegron kyytiin, halusin vain ottaa seuraavan junan takaisin kotia. Silloin myös edessä oleva vaihtoaika tuntui todella pitkältä, ja mietin, mitä muka tekisin täällä seuraavat neljä kuukautta. Nyt taas tuntuu, että jouluhan on jo ihan nurkan takana, minkä jälkeen vaihto on jo käytännössä ohi. Mutta vielä ei kannata heittäytyä haikeaksi, vaan keskittyä nauttimaan ajasta Pietarissa. Voin suositella vaihtoonlähtöä lämpimästi kaikille, myös niille, joita syystä tai toisesta pelottaa tai hirvittää ajatus muualla asumisesta, ja voisinpa jopa sanoa että etenkin näiden ihmisten kannattaa yrittää voittaa pelkonsa jos vähänkään on kiinnostunut lähtemään ulkomaille. Täällä ne pelot nimittäin voivat kadota vaikka kokonaan, niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa. Parempi katsoa kuin katua, kuten lempilausahduksessanikin sanotaan:

Suunnitelmissa oli käydä Moskovassa tänä viikonloppuna isommalla porukalla, mutta vaikuttaa siltä, että meidän ryhmän oppilaiden täytyy joko perua junaliput tai koittaa saada vaihdettua niiden ajankohtaa, sillä emme ottaneet niitä varatessamme huomioon tervetulojuhlaa, jonka tarkkaa ajankohtaa ei kylläkään kerrottu meille kuin vasta nyt. Läsnäolomme on ilmeisen tärkeä, sillä saimme ohjelmamme vastuuhenkilöltä kaksi vaihtoehtoa: joko perumme matkamme, tai juhla perutaan. Nyt täytyy siis lähteä selvittämään, onko noiden paperilappusten palauttaminen edes mahdollista, mutta eiköhän... Это Россия!

Yhyy, hyvästi Moskova ja täyteenahdettu yöjuna, ainakin toistaiseksi!

Yöllinen Pietari

Pietar-Paavalin linnoituksesta

Nevsky Prospect

Päivät ne vaan kuluu

Väsymyksestä huolimatta päätin lähteä lauantaina muiden mukana kaupungille viettämään iltaa. Lähdimme liikeelle vasta 12 aikaan, sillä tiesimme että ensimmäinen metro takaisin lähtisi vasta hieman ennen aamukuutta. Menimme klubille nimeltä Club Circus, mikä ei ollut kaukana Nevski Prospektilta, kylläkin hieman syrjässä. Emme maksaneet mitään sisäänpääsymaksua, kun siis pääsimme sisälle pienen ihmettelyn jälkeen. Aluksi meidät käännytettiin pois ilmeisesti liian isona kansainvälisenä ryhmänä, ja meille sanottiin, että tytöt kyllä pääsevät sisälle. Tietysti halusimme mennä kaikki samaan paikkaan, joten yritimme uudelleen parijonossa, jolloin meitä onnisti. Passit (tai passin kopiot) tutkittiin tarkasti, ja kyseltiin kovasti että mistäs maista sitä ollaan kotoisin. Täällä on ilmeisesti ihan normaalia syrjiä jostain tietyistä maista/alueilta tulevia ihmisiä ja klubien ovilta voidaan käännyttää ihmisiä pois melko mielivaltaisesti.

Täytyyhän sirkuksessa olla taidetta. Siksi klubilla olikin vähän väliä erilaisia tanssiesityksiä, ja pari pelleäkin poukkoili yleisön seassa.

Pääsin nukkumaan vasta seitsemän aikaan aamulla, joten olin päättänyt olla menemättä Pietarhovin reissulle. Heräsin kuitenkin puoli yhdentoista aikaan kun pari tyttöä meidän asunnosta oli lähdössä, joten he houkuttelivat minut kahvilla keittiöön ja siitä sitten puolen tunnin päästä pihalle tapaamaan muita lähtijöitä. Pietarhovi oli erittäin kaunis, mutta etenkin loppuajasta aloin jo olla niin väsynyt, että laahustin vain muiden perässä ja yritin hymyillä hienosti kuvissa, joita otimme kyllä mielestäni ihan liikaa. Yhdellä pojalla oli mukanaan hyvä kamera, joten hän räpsi kuvia sitten meistä kaikista. Omasta puhelimestani (jolla siis olin ajatellut ottaa kuvia) loppui akku jo ennen kun pääsimme sisälle itse puistoon, sillä olin unohtanut ladata sen yöllä.

Viikonlopun väsymyksen ja menemisen jälkeen on taas ollut vaihteeksi jotenki ylienerginen olo. Täytyy liittyä siis johonkin kuntokeskukseen ja käydä juoksemassa lähipuistoissa, jotta saa purettua ylimääräistä energiaa. Kämpässä tunnelma on myös ollut jotenkin vähän kireä, joten en ole tällä viikolla paljoa aikaa täällä viettänyt, vaan ollut milloin minkäkin porukan mukana siellä sun täällä. Elättelemme vielä muutaman tytön kanssa toivoa siitä, että pääsisimme muuttamaan nelistään tilavampaan asuntoon myöhemmin syksyllä. Nyt nukkumaan ja innolla odottamaan huomista neljän tunnin venäjämaratoonia! (Se kieli, en ihan heti aatellu juosta maratonia) Pääsen myöskin jännittämään saanko viisumia enää tämän viikon puolella.. Voi venäjä. Olis tärkeää menoa Helsinkiin tiistaina. Mutta murehdin sitä vasta huomenna, nyt saattaa saada nukuttua jopa kunnolla. Mulla on nimittäin nyt ihan oikeat korvatulpat, ettei tarvi nukkua nappikuulokkeet päässä! Jee!

Lepoa ja klubeja

Eilen käytiin syömässä siis Dachniki -nimisessä ravintolassa, minkä jälkeen vierailimme jossain viihtyissä cocktail-baarissa Nevskin varrella. Molemmat paikat olivat lähellä Gostiny Dvor metroasemaa. Ravintola oli viihtyisä ja kotoisa, ja ruokakin oli melko hyvää, eikä lainkaan kallista. Itse tilasin borssikeittoa, sekä pelmenejä naudanlihalla täytettynä. Juomaksi otin hunajaolutta, Medovukhaa, mikä oli kaikkien sitä maistaneiden mielestä erittäin hyvää, jopa tällaisen ei-oluenystävän mielestä. Taidan käydä paikassa uudestaankin! Myös cocktail-baari oli mukava ja siisti, mutten valitettavasti katsonut minkä niminen baari oli kyseessä.. Varmasti tulee sinnekkin kyllä mentyä uudestaan, sillä hinnat olivat halvemmat kuin Suomessa vastaavissa paikoissa, ja tilaamani martini oli erittäin hyvää.

Niin totta!

Olimme reissussa venäläisen koordinaattorimme kanssa, ja lähtiessämme hän otti meille niinsanotut pimeät taksit, koska metro suljetaan ennen kahtatoista. Taksimatka oli erittäin mielenkiintoinen, kiidettiin täyteenahdetulla vanhalla Ladalla aika haipakkaa, sillä melkein kaikki sillat olivat jo avautuneet ja säikähdimme ensin, ettemme enää pääse kaupungista pois ennen aamukuutta. Taksimme tietysti kiskoi meiltä melkein tuplasti alunperin sovitun hinnan, koska jouduimme kiertämään pidemmän lenkin päästäksemme pois kaupungista. Toisen "taksin" matkustajat olivat silti maksaneet vain sovitut 800 ruplaa luultavasti siksi, koska yksi siitä seurueesta puhuu venäjää erittäin hyvin. Ei se auttanut kuin maksaa, koska mistäpä olisimme ilman opastamme saaneet siihen hätään uuden kyydin, vieläpä ennen viimeisenkin sillan avautumista. Vähän jännitystä elämään! Täällä on siis ihan tavallista ottaa kyyti kadulta, mutta yksin ei tämmöiseen pimeään taksiin ehkä kannata mennä, ja yleensä kannattaa katsoa, ettei autossa ole kuljettajan lisäksi muita ihmisiä. Lisäksi jaoimme porukan niin, että jokaisessa taksissa oli ainakin yksi mies. Kaupungille lähtiessä täytyy siis ottaa huomioon metron aukiolo, siltojen avaamisajat sekä asuntolan aukioloaika. Asuntola on virallisesti kiinni noin klo 01.00-06.00, mutta jos asuntolalle palaa pienissä ryhmissä tällä välillä, ei sen pitäisi olla ongelma. Eilen soitimme kelloa ja vartija tuli avaamaan oven, vaikkakin hieman tympääntynyt ilme kasvoillaan. Kiittelimme häntä vuolaasti ja menimme nukkumaan.

Nyt olen tooodella väsynyt. En jaksanut lähteä tyttöjen kanssa kaupungille, joten kävin lämpimässä suihkussa ja hengailen päivän luultavasti vain asuntolalla. Tämmöisiäkin päiviä tarvii, tai ainakin minä tarvin! Tänään myöhemmällä olisi sitä paitsi tarkoitus mennä jonnekkin klubille, joten ehkä kerään päivän akkuja sitä, sekä huomista mahdollista Pietarhovin reissua varten. Pietarhovin suihkulähteet suljetaan lähiviikkoina, joten olisi kiva käydä siellä ennen sulkemista. Saksalaiset ystäväni olivat erittäin ymmärtäväisiä, kun sanoin että taidan jäädä tänään kotia lepäämään. He ovat kyllä ihan mahdottoman mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. He huomasivat, että olin vähän alla päin ja väsynyt, joten he lähettivät minulle piristäviä kuvia edelliseltä reissultamme. Olen muuten huomannut, että vaikka olen kuinka sosiaalinen ja avoin uusille ihmisille, on yksi asia jossa tunnen itseni hieman jäyhäksi, nimittäin halaaminen ja muu "epätavallinen" fyysinen läheisyys. Muutenkin olen huomannut, että ihmiset tulevat paljon useammin lähelle kuin Suomessa, ja koskettavatkin, herrantähden! Hyvin äkkiähän siihen tottuu, mutta aluksi sain pienet sätkyt kun keskustelukumppani yhtäkkiä esimerkiksi kosketti käsivarttani. Ja silmiin katsominen. :D Oletteko kuulleet sen vitsin, että mistä tiedät suomalaisen puhuvan sinulle? Siitä että hän katsoo sinun kengänkärkiäsi omiensa sijaan.. Tämä nyt on ehkä hieman liioteltua, mutta huomasin että saatan todella katsoa välillä pitempiä aikoja muualle kun keskustelen jonkun kanssa. En millään jaksaisi, mutta täytyy ruveta valmistautumaan iltaa varten. Kuten rakas ystäväni sanoisi, (joka varmaan tunnistaa itsensä tästä ;D) levätä kerkeää sitten kiikkustuolissa!

Pyykkipäivä

Tänään pesin pyykkiä. Mutta se siitä.

Eilinen bussikierros oli ihan mukava, mutta muutaman tunnin yöunien ansiosta aloin nuokkumaan oppaan puheen tahdittamana jo ennen kuin pääsimme kaupungin keskustaan. Mutta ainakin nyt hahmotan kaupungin hieman paremmin, ja pääsimme ihastelemaan kaupungin upeaa arkkitehtuuria ja maisemia muutenkin. Tykkään tästä kaupungista yhä enemmän ja enemmän!

 Kellotorni erittäin kauniista kirkosta, jonka nimeä en häpeäkseni muista.

Neva.

Oon päässyt jo tutustumaan muutamiin venäläisiin tai venäjällä suosittuihin ruokiin, ja ehkä mielenkiintoisin tuttavuus tähän mennessä on "varjenikit". Mun näkökulmasta ne on ruokaa raakaan taikinaan tai makaroniin käärittynä, eli täytteenä voi olla hedelmiä, perunaa, kaalia, lihaa, kalaa tai mitä vaan. Selvisi, että niitä saa myös rahkalla täytettynä, sillä luulin kuvan perusteella ostavani mansikkatäytteisiä, mutta kyseessä olikin ilmeisesti vain kuuluisa "tarjoiluehdotus". No, rahkatäytteisetkin menettelee, tosin en meinannut aluksi uskoa, ettei niitä tarvitse laittaa uuniin tai uppopaistaa rasvassa. Kysyin epävarmana valmistamisesta varmaan viideltä eri ihmiseltä, mutta kaikki vakuuttelivat että ne vain laitetaan kiehuvaan veteen vain muutamiksi minuuteiksi. Huomenna koetaan näillä näkymin lisää makuelämyksiä, sillä menemme illalla meidän International Management and Business Development in Russia -ryhmämme kanssa syömään ravintolaan, joka tarjoaa venäläisiä ruokalajeja. 

Tänään alkoi mulla ensimmäinen kurssi, corporate finance, joka ei alunperin kuulostanut järin mielenkiintoiselta, mutta oli ihan ok, koska oppilaiden oli helppo osallistua keskusteluun. En tiedä miksi, mutta ainakin itselläni oli paljon pienempi kynnys kommentoida luentoa kuin Suomessa kansiksen tunneilla. Käsitellyt asiat olivat kyllä aika peruskamaa, joten ei oikeastaan mitään uutta vielä. Suoritimme myös venäjän "kokeen", jonka perusteella meidät jaetaan ilmeisesti neljään eri tasoryhmään. Koe lainausmerkeissä siksi, koska koko testin ajan luokassa kävi kova kuhina, opettajat puhuivat, oppilaat menivät ja tulivat ja jotkut testi tekijöistä ilmeisesti konsultoivat toinen toistaan. :D Nyt hieman harmittaa etten kerrannut kielioppia, sillä tiesin että jos olisin tehnyt tuon kokeen keväällä kun asiat olivat vielä tuoreessa muistissa, olisin selvinnyt siitä aivan leikiten. Huomenna selviää, mihin ryhmään pääsee/joutuu, ja luulisin että ryhmää voi myöhemmin vaihtaa jos tuntee olevansa väärässä ryhmässä. Arvelen nimittäin, että kun kieltä alkaa taas aktiivisesti opiskella, kielioppi ja sanat palautuvat hyvin äkkiä mieleen. Positiivista oli, että ainakin ymmärsin kaiken mitä kokeessa kysyttiin, ja huomaan jo muutaman päivän jälkeen ymmärtäväni kämppiksieni venäjää ja saksaa paljon paremmin.

Kohta lähdemme sekalaisen porukan kanssa vierailemaan jossain paikallisessa baarissa, en tiedä missä mutta sen näkee kohta!

Bussi-excu

Tänään meidän ryhmälle järjestetään kiertoajelu kaupunkiin. Kirjoitan ennen reissua, koska jostain kumman syystä heräsin ja olin valmis tuntia liian aikaisin. Jopas jotakin! Täällähän saa itsestään esiin paljon uusia puolia. Tunti lisää unta ois kyllä maistunut, sillä en taaskaan oikein saanut nukuttua, sillä toisen huoneen tytöillä ei oo vielä alkanut koulu minkä vuoksi he valvovat melko äänekkäästi aina yön pikkutunneille saakka. Tämä on siis toivottavasti vaan väliaikaista, mutta toisaalta ollaan mietitty siirtymistä tilavampaan asuntoon kolmen meidän ryhmän tytön kanssa, jos ja kun se on mahdollista.

Meidän ohjelma tuntuu olevan muutenkin todella hyvin organisoitu. Vaihtoblogien ja Venäjällä ennen vaihdossa olleiden juttujen perusteella olin valmistautunut pahimpaan, esimerkiksi järjettömään paperisotaan. Tällä viikolla meille kuitenkin selvisi, että meidän ei tarvitse itse asioida ja jonottaa viisumitoimistoissa tai käydä edes itse rekisteröimässä viisumia matkojen jälkeen, riittää kun ilmoittaa tällaisista asioista tiedekuntamme puuhanaiselle, Lizalle. Kyseinen ihana ihminen myös selvitti puolestani onko monikertaviisumia mahdollista saada yhtään nopeampaa, ja kuinka ollakaan, sen saa 2-3 päivässä (!!!) kun maksaa vähän enemmän. Näyttää siltä, että monikertaviisumin myöntämisessä vaihtoehtoja on vain kaksi ja ne ovat 'todella nopeaa' tai 'luoja yksin tietää'.

Muutaman päivän sopeutumisprosessin jälkeen alan jo olla todella innoissani tulevasta ajastani täällä. Asuntolakin on alkanut tuntumaan kodikkaalta, etenkin toissapäiväisen IKEA-reissumme jälkeen, sillä nyt mulla on aivan oikeat petivaatteet ja pehmeä täkki! Täältä saamamme huovat ovat todella pölyisiä joten mulla oli joka ilta nokka ihan tukossa. Lisäks huopa ei ollut kovin lämmin, ja pisteli ikävästi pussilakanan ansiosta, joka oli mallia päältä avoin.

Pienestä on ihminen onnellinen, kuten uusista petivaatteista. Huom. koiralle tuliaisia Ikeasta, uusi rottapehmolelu! (Joka on tällä hetkellä mun unikaverina)

Seikkailusunnuntai

Привет!

Pietari on aika iso kaupunki. Toki olen ollut siitä tietoinen ennenkin, mutta tänään matkustin ensimmäistä kertaa metrolla keskustaan, mikä hieman havainnollisti kaupungin mittasuhteita. Verrattuna vaikkapa Helsingin metroon, asemien väliset etäisyydet on todella pitkiä. Ihka ensimmäisen kosketuksen Pietarin metroon sain aivan yksinäni, sillä kämppikset olivat jo kaupungilla, ja sovimme tapaavamme siellä. Kaupungille päin mennessä matka tuntui varmasti vielä pidemmältä, sillä tuo metrojuna oli melkoinen elämys. Ai miksikö?

Ensinnäkin metrossa on korviahuumaava meteli. Ilmastointi toimii siten, että ikkunat ovat raollaan. Tästäkin syystä jarrut kirkuivat ja juna kolisi, ja hieman jännityksessä koitin tulkita kanssamatkustajien kasvoilta, olivatko kaikki kuuluneet äänet ihan normaaleja. Kun olin saanut varmuuden kyydin toimivuudesta, aloin pohtimaan mahtaako juna pysähtyä ollenkaan. Kyllähän se lopulta sitten pysähtyi. Hieman eri etäisyydet siis kuin vaikkapa Helsingissä, puhumattakaan Jyväskylästä, missä keskusta on suunnilleen Kauppakatu päästä päähän! Kaikki jotka ovat Pietarin metrossa käyneet, tietävät, että metro kulkee todella syvällä, taitaapa olla yksi maailman syvimpään kaivetuista metroverkostoista. Tiedoksi siis tällekin maalaistytölle; Kampin metroasema ei olekaan syvällä. Eikä Pariisin metroverkosto, missä tyttöjen kanssa muutama vuosi sitten seikkailtiin. Joka tapauksessa, metrolla on täällä erittäin helppo kulkea, kun tietää vaan oikean linjan ja suunnan, sillä kylttejä on joka puolella. Lipun ostaminenkin sujuu kivuttomasti, annat kassalla 28 ruplaa ja saat vastineeksi metropoletin, joka pudotetaan portissa olevaan koloon. Tosin itselläni meni hetki tajuta tämä, sillä laitoin poletin ensin "muiden" vaihtorahojen kanssa lompakkooni. Mitä blondi teki Pietarin metrossa jne... Täytynee lähipäivinä ostaa metrokortti, ettei joka kerta tarvitse jonottaa lippua ostamaan.

Pitihän Eremitagea käydä vähän kuvaamassa.

Tänään tuntui, että alkaa jo ymmärtämään paremmin venäjää, sillä onnistuin kommunikoimaan kaupungilla erinäisten ihmisten kanssa ja muun muassa ostamaan nettitikun läppäriin. Vihdoin (enimmäkseen) toimiva netti! Tänään mulla oli ensimmäistä kertaa myös oikeasti nälkä täällä, ja teki mieli syödä. No, mitä meikäläinen syö? Big Mac-hampurilaisen asuntolan viereisestä ostoskeskuksesta mukaanotettuna.. Noh, jostain se on aloitettava! Yleensä nimittäin syön tosi paljon, joten olin jo vähän huolestunut kun ei ole tehnyt pariin päivään mieli oikein syödä. Ootan että pääsen maistamaan aitoa venäläistä ruokaa, sillä asuntolan läheisyydessä sitä ei valitettavasti tunnu olevan tarjolla. Mutta täytyy testata ensin koulun ruokala ensi viikolla, ennen kuin menee moittimaan.

Huomenna saadaan ehkä vihdoin enemmän selvyyttä sekä viisumi- että kouluasioihin, sillä meillä on ensimmäinen virallinen tapaaminen muiden saman ohjelman opiskelijoiden kanssa. Ennen sitä ajattelin mennä esittämään hieman lisää kiusallisia kysymyksiä International Officeen, toivottavasti tällä kertaa siellä ois ihmisiä jotka oikeasti jotain tietäisivätkin!